sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sateinen sunnuntai Suvilahdessa

Lähdimme tänään Piikkipaatsaman kanssa pyörähtämään Suvilahdessa Kattilahallin kirpputorilla. Se saavutti viime kerralla niin suuren suosion, että ulkopuolelle kerääntyneestä jonosta uutisoitiin Hesarissa. Olin siis varautunut kovaan ryysikseen ja ulkona seisoskeluun lämpimillä vaatteilla, mukavilla kengillä ja sateenvarjolla.


Kumpikaan uhkakuvista ei toteutunut meille, mihin saattoi vaikuttaa sekin, että emme yrittäneet päästä sisään heti ovien avauduttua vaan vasta pari tuntia myöhemmin.

Tila ei ollut kovin iso, mutta itse asiassa oikein sopivan kokoinen kirpputoriksi. Parasta oli kuitenkin se, että tuli ihan kesä-fiilis, sillä en juurikaan kiertele kirppareilla talvella. En tehnyt mitään superhienoja löytöjä, mutta ostin yhden kirjan ja CD:n.

 


Kierreltyämme tarpeeksi Kattilahallia etsiydyimme keskustaan kahvilaan. Jouduimme hetken aikaa miettimään mikä kahvila olisi auki sunnuntaina ja päädyimme Steam Coffee'hin entisen Wayne's Coffeen tiloihin Kaisaniemeen. En ollut käynyt siellä aikaisemmin, mutta tulen varmasti istumaan vielä hetken jos toisenkin sen punaisilla sohvilla. Parasta tässä kahvilassa on monipuolinen (ja yllätyksellinenkin) valikoima sekä aukioloajat (joka päivä yhdeksään asti!). Lempikahvilani Kuppi ja Muffini menee nimittäin arkisin kiinni jo puoli kuusi, joten sinne on turha haikailla muulloin kuin lauantaisin.

Kiinnitin huomiota siihen, että olen nähtävästi fiksoitunut viime aikoina muffineihin.

Täydellinen porkkanamuffini Steamissä


Täydellinen suklaamuffini Kupissa ja Muffinissa


Herkullinen mustikkamuffini Ciao! Cafessa

Ciao! Caffe on kiva kahvila Kiseleffin talon yläkerrassa Senaatintorilla. Pidimme siellä lukupiirin edellisen tapaamisen.

On tosiaan tainnut tulla istuttua kahviloissa viime aikoina... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!