tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulu pääsee yllättämään

Ihan kohta on joulu enkä millään ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin ennen sitä! Pyörähdin viime viikolla Pariisissa (matkakuulumisia seuraa myöhemmin), mikä ei ollenkaan edistänyt esimerkiksi joulukorttien matkaan laittoa. Huh, nyt ne onneksi ovat punaisissa Postin kirjekuorissa ja postilaatikossa. Olen loppuviikolla joka ilta jossain menossa eikä aikaa niiden kirjoittamiselle enää olisikaan. Pientä joulu- ja vuodenvaihdestressiä ilmassa siis...

Itsepäisesti myös kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä pidän kiinni lupauksistani kuten siitä, että pyöräytän huomisiin lukupiirin pikkujouluihin Eeva Kolun glögijuustokakun sen sijaan, että ilmoittaisin tuovani mukanani vaikkapa kaupan valmiita tuulihattuja. Tiedän. Järki ja hiukset eivät tosiaankaan aina kasva samassa päässä.

Edelleen neiti Aikaa uhmaten kävin viime sunnuntaina hakemassa aavistuksen joulun rauhoittumista lauluyhtye Rajattoman joulukonsertista Finlandia-talolta. Rajaton koostuu kuudesta tavattoman taitavasta muusikosta, jotka laulavat a cappella eli ilman soittimia. Jännä juttu, että välillä vaikutti kuitenkin siltä, että jossain verhojen takana olisi soittanut kokonainen orkesteri...

He ovat tehneet aivan verrattoman hauskan version inhokki-joululaulustani Kulkusista. Tästä minäkin tykkäsin! Konsertti oli muutenkin mainio, lämminhenkinen ja hauska, tunnelmallinenkin. Rajaton on nyt joulukonserttikiertueella ympäri  Suomea ja Helsingissä on vielä yksi keikka 22.12. Vinkvink!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!