torstai 14. marraskuuta 2013

Keskuskadun ihme

Kävin tänään pikaisesti Stockmannilla nappaamassa vastailmestyneen Premium-lehden ja huomasin ilokseni, että Keskuskadulle on jo ilmestynyt kaamosvalaistus ja joulukuusia. Valomeri oli hämmästyttävän ihana kun taivas on jo pikimusta!

Joulu ei vielä ole kovin lähellä ja ymmärrän, että monia ärsyttää liian aikaisin alkava jouluhössötys. On kuitenkin kaksi asiaa, jotka eivät mikään vuosi tule liian aikaisin: kaikki ihanat pimeän vuodenajan valot sekä jouluun liittyvät juhlat.

Oma juhlakauteni alkaa lauantaina ensimmäisillä pikkujouluilla, jotka eivät tule olemaan kovin jouluiset mutta varmasti sitäkin hauskemmat. On mahtavaa, että on juhlia, jotka katkaisevat syksyn tiukan työputken.

Aina on syytä juhlaan! Niin oli myös tänään, kun vein A:n syntymäpäivälahjaksi Salutorgetiin shamppanjailtapäiväteelle. (Olisin voinut vannoa, että olen kirjoittanut Salutorgetin ihanasta iltapäiväteestä teille aikaisemmin, mutta nyt en löydä sellaista kirjoitusta...) Joka tapauksessa, suosittelen kaikille teen ystäville vierailua Espalle. Teetarjoiluun kuuluu suolaisia ja makeita herkkuja vatsan täydeltä: muun muassa skonsseja, sandwichejä, kakkuja, macaroneja... Ja tietysti todella hyvää teetä! Kaiken kruunaa loistava palvelu ja tunnelmallinen sisustus ravintolan baarin puolella. Kutsuisin baaria kyllä ennemminkin vaikka loungeksi sillä kyse ei suinkaan ole mistään tunkkaisesta pubista. Taisi mulla olla oma lehmä ojassa, kun annoin A:lle tällaisen lahjan, mutta vaikutti kyllä siltä, että hänkin nautti. :) Tähän vuodenaikaan ei juhlia yksinkertaisesti voi olla liikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!