Yllättäen syksy ei tunnukaan kovin masentavalta vaan itse asiassa kesäloman haahuilut ja suunnittelemattomat päivät tuntuvat päinvastoin jotenkin tosi laimeilta ja so-last-season. Kirjaimellisesti. Kävin jo ostamassa D-vitamiinia valmiiksi marraskuuta varten.
Mindfulness-kurssi, josta kirjoitin täällä on edennyt ja me oppilaat olemme toivottavasti oppineet jotain uutta. Kuten jo kirjoitinkin, on ollut mielenkiintoista tutustua tähän tekniikkaan ja olen erityisesti ollut kiinnostunut sen rentouttamisvaikutuksista. Sen sijaan hetkessä eläminen ja läsnäolo ovat jo ajatuksina tuntuneet itseäni ajatellen tarpeettomilta. Pystyn mielestäni hyvin keskittymään hetkeen, nauttimaan vaikka auringonpaisteesta ja pysähtymään katsomaan leppäkerttua. Hyvin harvassa ovat ne hetket kun painan tukka putkella kiinnittämättä huomiota ympäristööni. Toisaalta taas osaan "viihdyttää" itseäni tylsissä tilanteissa kuten kauppajonossa viemällä ajatukseni jonnekin aivan muualle (tylsistyn helposti, joten teen tätä päivittäin lukemattomia kertoja). Siksi ajatus läsnäolon lisäämisestä tuntui tarpeettomalta.
Kunnes luin viime viikonlopun Ilonasta (31.8.2013) Kirsi Salon haastattelun, jossa hän antaa vinkkejä kuinka saavuttaa parempi olo viikossa. Vinkki 3: "Jätä menneet sinne, mihin ne kuuluvat. Jos asiat ovat päin prinkkalaa, kysy itseltäsi: onko minulla ongelma juuri NYT. Jos odotat aamubussia alamaissa, onko sinulla ongelma siinä seistessäsi? Huono rahatilanne tai ilkeä kumppani vaivaa sinua ainoastaan ajatuksissasi. Keskity siihen, missä olet."
Olen mestari pyörittämään silmien edessä vanhoja mokia ja miettimään mahdollisia tulevia. Se jos mikä on ajantuhlausta ja niissä tilanteissa pitäisi minunkin kehittää läsnäolon taitoa. Niihin hetkiin täytyy kyllä saada vähän enemmän mindfulnessia. Haasteellista kuitenkin on, että niitä tilanteita ei tule vastaan siellä kurssilla, kun makaan hiljaa matollani ja aivoni vastustavat läsnäoloa tylsässä jumppasalissa. En millään haluaisi pakottaa itseäni olemaan siellä läsnä. Minun täytyy selvästi alkaa harjoittaa mindfulnessia silloin, kun huolehdin turhia. Miten se olikin päässyt unohtumaan...
Läsnäoloa oli helppo harjoittaa viime viikolla, kun näin A:n pitkästä aikaa ja vaihdoimme monen viikon kuulumisia muutamassa tunnissa. Kävimme syömässä Comassa, joka on kuin pikku-Italia keskellä Töölöä. Coma on pikkuinen tunnelmallinen edullisemman hintaluokan ravintola (pastat ja risotot kaikki alle 20 €) Museokadulla. Täytyy sanoa, etten ole eläessäni syönyt niin hyviä bruchettoja! Ravintolan miesvaltainen henkilökunta lienee alunperin Italiasta ja luo ravintolaan rennon tunnelman. Tosin tilattuani Kir Royalin (ranskalainen kuohuviinidrinkki) kyseinen tarjoilija puhui minulle loppuillan ranskaa... Hauska paikka!
Mindfulnesiin olen itsekin tutustellut kovasti ja ymmärtänyt sen tärkeyden. Liekö masennusta koskaan olisi tullutkaan jos olisin aina sen oivaltanut että elämä on nyt ja tässä eikä siellä menneessä saatikka sitten tulevassa. Olen alkanut lukemaan kirjaa "The mindful way through depression" joka on auttanut kovasti saamaan ajatuksia oikeille radoille vaikken vielä alkua pidemmälle olekaan päässyt. Eiköhän se tästä vielä. Carpe diem, sanoi joku fiksu.
VastaaPoistaKiva kuulla susta, Elli! Olen aina silloin tällöin miettinyt mitäköhän sulle kuuluu. Kiitos kommentistasi ja hyvää syksyn alkua!
Poista