sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kaikki loppuu aikanaan

Pitkä kesälomani alkaa olla lopuillaan ja maanantaina koittaa arki ja töihinpaluu. On ollut niin onnistunut ja rentouttava loma, että se ei oikeastaan haittaa. On tosi mukava mennä töihin, nähdä kaikki työkaverit pitkästä aikaa ja päästä taas arjen rytmiin kiinni. Elokuu on myös siitä ihanaa aikaa, että monet syksyn harrastukset ja menot alkavat. Itsellänikin on muutama uusi piristävä juttu tulossa!

Kukkia Antibesissä

Loman viimeinen viikonloppu on mennyt ihan kotosalla lukuisten reissujeni jälkeen. Olen pessyt pyykkiä ja nauttinut lämpimästä auringosta. Omalta kannaltani oli ihan täydellistä, että tuli lämmin viikonloppu! Kun työt taas alkavat, ei lämpimistä ilmoista pääse nimittäin nauttimaan kuin iltaisin ja on todellinen ihme, jos helle osuu viikonlopuksi.

Siksi otinkin lauantaina kaiken irti auringonpaisteesta (vaikka muutakin tekemistä olisi ollut) ja lähdin ensin pitkään nukuttuani Munkkiniemen rannalle lueskelemaan kirjoja. Makoilin kallioilla viitisen tuntia ja lukaisin läpi Caitlin Moranin Naisena olemisen taito -kirjan. Se oli ihan hauska ja viihdyttävä, mutta olin vähän pettynyt sen sisältöön. Sitä on hehkutettu niin paljon, että odotin jotain enemmän. Se hyvä puoli kirjassa oli, että hoksasin jälleen kuinka onnellista on ollut syntyä Suomeen, naisena olemisen kannalta ainakin.

Tänään sunnuntaina heräsin ennen kellonsoittoa (jee!) ja vietin keskipäivän Fazerin brunssilla Kluuvikadulla parin ystävän kanssa. Suunnittelimme syksyä ja brunssilta lähtiessäni olin niin innoissani, että teki mieli pomppia. Vaikka aurinko paistoi jälleen kuumasti, toteutin vielä yhden kesäloma-asian, jota harvoin teen arkisin talvella: lähdin pimeään elokuvateatteriin.

Kävin katsomassa World War Z -elokuvan, jossa Brad Pitt taistelee löytääkseen parannuskeinon ihmisiä zombeiksi muuttavaan virukseen. En ole kauhuleffojen ystävä ja pidin kaikissa inhottavissa kohdissa silmiä kiinni ja hoin mielessäni "sankari ei kuole elokuvissa". Eikä Brad tietenkään kuollutkaan. Ällöistä zombeista huolimatta elokuva oli ihan toimiva kokonaisuus ja viihdyttävä toimintapläjäys.

Antibesin rantakallio

Kesäloman aikana on tullut pohdittua kaikenlaisia arkielämän juttuja. Piikkipaatsaman kanssa pohdimme Berliinissä milloin ensimmäinen metro rakennettiin ja minkä voimalla ensimmäiset metrot kulkivat. Piti kotiin tultua oikein tutkia tämä asia. Wikipediasta selvisi, että Lontoon metro oli ensimmäinen ja se rakennettiin vuonna 1863. Silloin metro kulki höyryveturin avulla. Sähköllä kulkeva metro aloitti kulkunsa 1890. Perimmäistä kysymystä ei Wikipediakaan selventänyt. Nimittäin minne se kaikki höyry meni maan alla? Tietääkö joku teistä miten höyrymetro oli teknisesti mahdollinen?

Ja ai niin, tiesittekö, että Margaret Thatcher työskenteli ennen poliittista uraansa erään elintarvikevalmistajan laboratioriossa ja hän oli mukana tutkimustiimissä, joka kehitti uuden jäätelölajin, pehmytjäätelön eli pehmiksen? (Thatcher valmistui Oxfordissa tutkimuskemistiksi vuonna 1948.) Aika jännä juttu!

En usko, että tulen tänään saamaan unta kovin aikaisin...

3 kommenttia:

  1. Mä olin jo kokonaan unohtanut metro-ongelman. Mä rupesin miettiin tuota höyryongelmaa jälleen. Tää on taas puhdas veikkaus, mutta ehkä metrotunnelista oli sellasia ilmanvaihtotunneleita maan pinnalle ja höyry ois päätynyt niin pois tunnelista...
    Kiva postaus muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen täytyi olla. Jään silti edelleen ihmettelemään tuliko sitä savua tosiaan niin vähän, että se voitiin niin vaan ohjata ilmanvaihtotunnelia pitkin maanpinnalle vaarattomasti. Nyt kesällä kun on tullut sytyteltyä takkoja ja saunojen tulipesiä, niin se savun määrä jaksaa aina yllättää. Mutta siinä taitaakin olla kyse ihan eri asiasta.

      Poista
  2. Teillä on ollu kyllä erikoiset pohdiskelut! Tai no, itse asiassa muakin alkoi mietityttään toi metrojuttu... :D

    Mutta mukavaa ensimmäistä työpäivää Petra! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!