perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kokemukset Berliinistä osa 1

Berliini oli monella tapaa nasta paikka ja meillä oli tosi hyvä reissu! Tässä ja seuraavassa postauksessa muutamia hyväksi havaittuja matkavinkkejä.

Ensinnäkin pidämme Piikkipaatsaman kanssa kovasti teestä, mikä ei varmasti ole jäänyt keneltäkään lukijalta huomaamatta. :) Huumaannuimme siis KaDeWen isosta teeosastosta ja siellä vietittiin pieni tovi valiten tuliaisteelaatuja. KaDeWe (Kaufhaus des Westens - Lännen kauppakeskus) on vanha ja kunnioitettu tavaratalo, joka oli todella iso. Kiersimme siitä suurimman osan, eksyen aina välillä...


Teestä nautittiin myös Berliinin kuuluisimman hotellin, viisi tähteä omaavan hotelli Adlon Kempinskin iltapäiväteellä. Hotelli sijaitsee Unter den Lindenin alkupäässä, ihan Brandenburgin portin lähellä. Aulatiloissa tai ulkona terassilla nautittavaan iltapäiväteehen ei tarvita erikseen pöytävarausta (näin meitä opastettiin kun yritimme tehdä varausta). Kerrosvadillinen herkkuja (molemmille omansa) sekä rajoittamaton määrä teetä maksoi vain 29 euroa. Nautimme koko rahan edestä ja joimme molemmat kolme kannullista erilaisia teelaatuja. Sanomattakin taitaa olla selvää se, että palvelu oli täydellistä. Ja herkut herkullisia.


Hotellin aula sinänsä oli jo nähtävyys ja sitä koristi toisen maailmansodan melskeistä tuhoutumattomana selvinnyt norsuaiheinen suihkulähde. Marmorissa ja kultauksissa ei oltu säästelty sisustusta mietittäessä!


Iltapäiväteen jälkeen menimme katsomaan Komische Operaan operetin Ball in Savoy. Oopperatalon mitättömän näköisen julkisivun takana loisti kulta ja peilit. Katsomo säilyi toisesta maailmansodasta ja oli todella upea. (Lähes koko Berliini pommitettiin maan tasalle toisessa maailmansodassa ja opaskirjan yleisin lause olikin: "kohde rakennettiin uudestaan sodan jälkeen".)

Kävimme myös kiertokävelyllä samaisessa teatterissa ja oli mielenkiintoista nähdä kulissien taakse. Kaikki muu teatterissa oli nykyaikaista ja modernia paitsi ihana katsomo! Tekstityslaitteita ei luonnollisesti pysty tällaisen katsomon kattoon asentamaan, joten ne oli asennettu jokaisen istuimen selkänojaan. Siitä sai valita halusiko tekstityksen englanniksi, saksaksi, ranskaksi vai turkiksi. (Saksassa on merkittävän suuri turkkilaisvähemmistö.)  Esitys oli hieno kokemus!


 
Muutamana päivänä kuljeskelimme Kreutzbergissä (alla oleva kuva), joka oli tuttu nimi matkailujutuista. Olen ymmärtänyt, että se on nuorten boheemien suosima "nouseva" alue. Itse pidin kuitenkin viihtyisämpänä Kastanien Alleen seutua, joka on Kreutzbergistä pohjoiseen (metroasema: Eberswalder Str.). Siellä oli paljon kivoja istuskelupaikkoja ja upeita rakennuksia.
 
 
Kastanien Alleen seudulla kävimme sunnuntaina tutustumassa isoon kirpputoriin Mauerparkmarktiin. Se on joka sunnuntai klo 8-18 Bernauer Strassella. Myyjiä oli todella paljon ja tavaraa oli laidasta laitaan. Mukaan tarttui kuitenkin vain yhdet kauniit korvikset. Kuljeskelukin oli kuitenkin antoisaa.


Kastanien Alleelta löytyi myös suloinen kahvila Napoljonska. Jos liikut tällä alueella, käy ehdottomasti täällä teellä!



Tässä muutamia päällimmäisiä aatoksia Berliinistä. Jatkoa seuraa...

PS. Metro Berliinissä on muuten ihan überkätevä. Ostimme joka päivä päiväliput (Tageskarte) 6,50 eurolla ja matkustelimme ristiin rastiin kaupunkia. Toimi hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!