tiistai 7. toukokuuta 2013

Vapun herkkuja

Yritin käydä vappuaattona katselemassa uusia silmälaseja Fredalta, mutten ollut tullut ajatelleeksi, että monet liikkeet sulkivat silloin tavallista aikaisemmin. Reissu ei ollut kuitenkaan ollenkaan turha, sillä satuin pysähtymään miettimään epäonneani juuri Freda 25:n eteen. Tuossa osoitteessa sijaitsee Brooklyn Cafen pikkusisko Brklyn Bakery. Päätin poiketa sisään.

Newyorkilaistyyliset kahvilan ja leipomon omistavat jenkeistä kotoisin olevat siskokset. Kahvilassa en ole vielä päässyt käymään, mutta bakeryn puolellakin on muutama puutarhapöytä tuoleineen. Valitsin aikaa kuluttaakseni kupin teetä ja suloisesti esille aseteltujen kuppikakkujen ja pikkuisten leivosten joukosta yhden herkullisen kuppikakun.

Myymälässä oli hauska tunnelma. Kaiuttimista kuului 20-luvun jazzia ja sisustus oli itse tehdyn ja rouhean tyylikäs. Ulkona viheliäinen tuuli puhalsi kumoon mainosständin ja tunnelma oli kuin elokuvassa Pieni Suklaapuoti. Niin ikään jenkeistä kotoisin ollut tarjoilijatyttönen, joka puhui vain englantia kauniilla aksentilla, kertoi tämän olevan hänen ensimmäinen vappunsa Suomessa. Juttelimme pitkän tovin kuppikakkumarkkinoista ja vapun vietosta. Niin ja mainitsinko, että kuppikakku oli todellakin herkullinen? Niiden salaisuus on kuulemma voissa. Ylläri.

Olin sopinut tapaavani A:n illalla ja menimme syömään ravintola Ainoon Espalle. Pöytävarauksemme oli sopivasti kello kuudeksi, jolloin Espa kuhisi vapun juhlijoita. Ravintolassa oli tavallaan vähän mukana juhlahumussa, mutta sopivan rauhallisessa määrin. Ainon ruokalistalla on paljon suomalaisia ruokia ja mieleen jäi erityisesti suomalaisia herkkuja sisältävä alkupalalajitelma (kuttucheddaria, siianmätimoussea, jääkellarin lohta, muikkukukkoa, maalaispateeta ja marinoitua jäniksen filettä). Kaikki oli todella hyvää!


Pääruoaksi söin listan kasvisvaihtoehdon, joka ei kuitenkaan ollut ihan onnistunut valinta. Nyt on ilmeisesti vallalla ajattelu, jonka mukaan kasvisruokia ei pidä maustaa, jotta kasvisten omat maut pääsevät "oikeuksiinsa". Eihän se nyt ihan näin oikeasti mene. Ilta sujui kuitenkin rattoisasti hyvän seuran ja kuohuviinin parissa. Kävimme vielä juomassa mainiot mojitot Teatterissa. Mojiton minttu toi mieleen kesän, joka onkin aivan pian täällä! 

1 kommentti:

  1. Voi mitä herkkuja taas! Tuo kuppikakku näyttää niiiiin hyvältä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!