sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Asiaa auringosta

Vietin pääsiäistä mökillä Keski-Suomessa järven rannalla. Järvi oli vielä jäässä ja sitä peitti paksu lumikerros. Tuuli oli tehnyt hauskoja kuvia lumen pintaan.


Ilma oli upea ja aurinko paistoi monta päivää peräkkäin. Se tuntui ihmeelliseltä! Oli myös makeaa huomata, että kevät etenee, vaikkakin hitaasti. Virtaavissa kohdissa jää oli jo murtunut.
 



Tällä hetkellä ulkona Helsingissä näyttää taas siltä, että kevät ei tule sittenkään. Toivottavasti ilman lämpeneminen ei kuitenkaan ota takapakkia, vaan että se on kuten sanotaan: uusi lumi on vanhan surma.

Kävin muuten mielenkiinnosta mittauttamassa vereni D-vitamiinitason nyt kun pimeä talvi alkaa olemaan takana. Kerroin viime joulukuussa täällä, että aioin syödä tämän talven 100 migrogramman D-vitamiiniannosta. Virallinen suositus on vain 7,5 migrogrammaa ja viime kuukausina on käyty vilkasta keskustelua mediassa siitä, onko se riittävä annostus. Helsingin Sanomat kirjoitti kiistan syistä hyvän artikkelin tammikuussa. Itse olen kallistunut sille kannalle, että tuo on aivan liian pieni määrä Suomen oloihin. D-vitamiinillahan on suuri merkitys esimerkiksi elimistön vastustuskyvylle ja luiden vahvuudelle.

Kokeiluni sai varsin rohkaisevan päätöksen tältä talvelta: mittauksessa vereni D-vitamiinipitoisuudeksi saatiin 140 nmol/l kun tavoitearvo on 125-150 nmol/l. Nyt ei tietysti ole vertailutietoa siitä, mikä arvo olisi, jos en olisi syönyt D-vitamiinitabletteja. En silti jaksa uskoa, että se olisi ollenkaan näin hyvä. Jos taso laskee alle 120:n kasvaa flunssien ja muiden tautien saamisen riski. Olen ollut tänä talvena vain kerran flunssassa ja silloinkaan ei kuume noussut.

Luontaistuotekaupat myyvät 50 ja 100 migrogramman D-vitamiinitabletteja. Lisää tietoa D-vitamiinista saa helpoiten googlettamalla. On vaikea arvioida mikä taho olisi tässä asiassa todistettavasti puolueeton, joten en linkitä artikkeleita tänne vaan jätän jokaisen itsensä arvioitavaksi ketä pitää uskottavana. D-vitamiinin puutoksen vaikutukset ovat kuitenkin ymmärtääkseni kiistattomat (ja niitä on PALJON). Itse aion tästä lähtien syödä vähintään kymmenkertaista annostusta viralliseen suositukseen verrattuna!

2 kommenttia:

  1. Hei, missä kävit mittauttamassa D-vitaminiinitasosi? ...nyt sää näyttää muuten taas kivalta verrattuna eiliseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä menin ihan työterveyshuollon kautta labraan. Tuo D-vitamiini vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin, että monet lääkärit ilmeisesti pitää sen mittauttamista ihan järkevänä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!