sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Namu

Pääsin viimein kokeilemaan Namua! Olen yrittänyt käydä siellä syömässä viime kesänä sekä toissa viikolla ja mielessä se on ollut lukuisia kertoja näiden välissä. Aina ravintola on kuitenkin ollut juuri sillä hetkellä kiinni. Hassua oli, että myös seuralaiselleni oli käynyt useamman kerran näin.

En oikein tiennyt mitä odottaa, sillä en ollut ikinä nähnyt ravintolaa edes ulkoapäin. Tiesin vain sen, että ruokalistalla on aasialaista fuusioruokaa. Namun ravintolapuoli sijaitsee makkaratalon kolmannessa kerroksessa, paikassa jonne ei oikein vahingossa eksytä. Sisältä ravintola (sedula) oli tietysti hip ja pop ja cool. Itse asiassa aika viihtyisä ja raikas. Väreinä oli käytetty turkoosia ja valkoista.

Aasialainen tapaspöytä oli niin herkullisen eksoottisen näköinen, että valitsimme sen. Ruokalistallakin oli monta mielenkiintoisen kuuloista ruokaa, joita pitää ehkä käydä kokeilemassa uudemman kerran. Buffet'ssa oli tarjolla monenlaisia sellaisia ruokia, joista minulla ei oikeastaan ole mitään tietoa mitä ne olivat eikä niissä ollut mitään nimilappujakaan. Allergiselle ihmiselle tämä buffet ei siis välttämättä sovi, mutta pöytä sisälsi monia herkullisia makuja. Maistelin ennakkoluulottomasti kaikkea tarjolla ollutta ja nautin uusista mauista. Tapaspöytä maksoi vain 15 euroa, jota pidin hyvin edullisena.



Tänne pian uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!