torstai 14. maaliskuuta 2013

Brunssilla Krullassa

Kävin lauantaina kokeilemassa Krulla's-kahvilaravintolan brunssia yhdessä Piikkipaatsaman, Hulin ja Hulin ystävän Omenaisen kanssa. Kyseessä oli blogibrunssi, sillä Huli ja Piikkipaatsama ovat tutustuneet toisiinsa blogiensa kautta ja minä Huliin Piikkipaatsaman kautta. Meistä vain Omenainen ei vielä toistaiseksi ollut pitänyt blogia, mutta saimme hänetkin ylipuhuttua. Supermahtavaa!

Piikkipaatsama ja Huli ehtivät jo raportoida tapaamisestamme omissa blogeissaan, täällä ja täällä, joten kannan korteni kekoon omalla versiollani. (Olen auttamattoman onneton postaamaan edes lähes reaaliaikaisesti tapahtumista. Idolini on Visuaalisesti vaativa, joka varmasti vielä jonain päivänä tekee postauksen jostain asiasta ENNEN kuin mitään on tapahtunut.)

Joka tapauksessa, oli valtavan mielenkiintoista tavata uusia kanssabloggaajia. Muutenkin tykkään kovasti tavata uusia ihmisiä, joten olin tästä sopimastamme brunssista hyvin innoissani. Meillä oli oikein hauskaa ja kaikenlaisia yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyi yllättävistä paikoista.

Itse brunssistakin pidin paljon. Se maksoi 23 euroa ja oli runsas lämpine ruokineen (mm. perunaröstiä tavanomaisten pekonien ja kanamunien lisäksi) ja kylmine salaatteineen. Leivät ja croissantit olivat herkullisia. Ruokailijoita hemmoteltiin erilaisilla hilloilla, homejuustoilla ja hedelmäkakulla. Krulla's tituleeraa itseään aidoksi wieniläiseksi kahvilaksi ja tunnelma olikin söpön ylhäinen. Yhdellä pöytäseurueella oli puvut päällä ja he sopivat miljööseen mainiosti.



Plussaa:
+ monipuolinen sisältö
+ croissantit (ah!)
+ hyvä teevalikoima
+ yksi erikoisjuoma kuului hintaan (vaniljalla maustettu kaakao kermavaahdolla vei kielen mennessään)

Miinusta:
- Tulimme samaan aikaan muutaman muun seurueen kanssa ja buffet-pöydän edessä oli pienoinen kaaos, sillä siinä ei ollut selkeää kulkusuuntaa.
- Salaateissa tai hilloissa ei ollut minkäänlaisia tuoteselosteita. Tarjoilijatkin olivat sen verran kiireisiä, että olisi ollut vaivalloista kysellä heiltä (ja suomalaisethan eivät muutenkaan kysele :) ).

Voin lämpimästi suositella tätä brunssia, oli kyllä hintansa väärti! Ja kovasti oli myös suosittu, sillä lähes kaikki pöydät taisivat puolenpäivän aikaan olla varattuja.

3 kommenttia:

  1. Kiitokset minultakin! Ja kiitokset tämän uuden blogielämän avaamisesta minullekin! :D Huippua!

    VastaaPoista
  2. Croissantit olivat kyllä ihan pirun hyviä! :P

    Kiitokset ja palataan asiaan uudestaan keväällä (kun se vaan joskus oikeasti alkaisi!!)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!