perjantai 15. helmikuuta 2013

Brunssia ja tunnelmointia

Kävin tässä eräänä kuulaana sunnuntaisena talvipäivänä E:n kanssa kokeilemassa Töölönrannan brunssia. Voin suositella! Brunssi oli enemmänkin kolmen ruokalajin ateria, maistuva ja monipuolinen sellainen. Alku- ja jälkiruoat olivat buffet-tyyppisesti esillä ja pääruoka tilattiin päivän vaihtoehdoista. Kokonaisuus oli oikein hyvä ja toimi hyvin. Paikan tunnelma oli elegantti mutta sunnuntaisen rento. Asiakkaina oli perheitä (lähinnä aikuisia lapsia ja heidän vanhempiaan) sekä ainakin yksi ulkomaalaisten ryhmä. Omaa keskittymistäni häiritsi Töölönlahden lenkkeilijät, jotka reippailivat ikkunan toisella puolella kun toinen mussutti herkullista rocky road -jälkkäriä. En siltikään siitä innostuneena käynyt sinä päivänä kuntosalilla.

Nämä kuvat otin eräänä toisena päivänä, kun olin kävelyllä yhdentoista aikaan illalla. Taivas oli oudon värinen ja kuvistakin tuli jänniä. Oli siis muka pimeää kuten tähän vuodenaikaan öisin on, mutta silti tosi valoisaa. Voiko esimerkiksi eri lämpötiloissa tai eri korkeudella olevat pilvet heijastaa maanpinnan valoja eri tavalla takaisinpäin? En tiedä.



Olen kokeillut jälleen uutta sienipiirakkareseptiä, kun havahduin siihen, että pakastimeni yksi lokero on täynnä suppilovahveroita, jotka ehkä pitäisi käyttää ennen ensi syksyä. Tämä resepti oli todella yksinkertainen ja helppo, mutta lopputulos oli silti tosi hyvänmakuinen. En itse välitä persilijasta, joten jätin sen omasta versiostani pois.
Sienipiirakka

1 kpl pakastepiirakkataikina
1 litra kantarelleja, suppilovahveroita tai herkkusieniä
1 iso sipuli
2 rkl voita tai margariinia
1 prk ranskankermaa
tuoretta persilijaa
suolaa ja mustapippuria
1 dl emmentaljuustoraastetta
(pussi kuivattuja herneitä piirakkataikinan esikypsennykseen)

Hienonna sienet ja sipulit. Kuullota sipulisilppua hetki rasvassa paistinpannulla. Lisää sienet ja kiehauta seoksesta ylimääräinen neste pois. Jäähdytä täyte. Sekoita täytteen joukkoon ranskankerma ja hienonnettu persilija. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä sulanut piirakkataikina piirakkavuokaan ja laita sen päälle leivinpaperi, jonka päälle kaada kuivatut herneet pitämään taikina muodossaan. Paista 10 minuuttia uunin keskiritilätasolla 225 asteessa. Ota vuoka uunista ja nostele sienimuhennos piirakan päälle. Ripottele päällimmäiseksi juustoraaste. Jatka piirakan paistamista vielä noin 20 minuuttia, kunnes se on kauniin ruskea.
Tätä nautin samalla kun varasin kesäkuulle lentoliput Berliiniin! Juuri ehdinkin palata edelliseltä matkalta, joten mikäs sen parempi ajankohta varata uusi reissu. :) Kesällä kutsuu myös Antibesin kaupunki, joka sijaitsee Etelä-Ranskassa Nizzan lähellä. On mukava kun on jotain mitä odottaa. Onko teillä reissuja tiedossa?

1 kommentti:

  1. Töölönlahden brunssi on kyllä tosi maukas! Sama asia muakin siellä kyllä "häiritsee" - ne lenkkeilijät. Oli kamalaa huomata kun jotkut meni neljättä viidettä kertaa ravintolan ohi ja itse on sillä välillä vain syönyt. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!