lauantai 5. tammikuuta 2013

Lauantaita

Olen jo kai jotenkin niin alistunut ikäviin ilmoihin, että unohdin kokonaan tehdä B-suunnitelman tälle viikonlopulle, nimittäin olettamalla MIKÄLI aurinko paistaa. Monena viikkona olen suunnitellut viikonlopun ohjelmani sillä tavalla, että se joustaa jos aurinko sattuisi pilkahtamaan. Viime viikon lauantaina se taisi paistaa verhon raosta, mutta heräsin niin myöhään, ettei siitä ehtinyt olla juurikaan iloa. (Tein ehkä kaikkien aikojen uniennätykseni ja heräsin puoli kolmelta. Iltapäivällä.)

Tänään kuitenkin havahduin jo yhdeltätoista varmaankin nimenomaan siihen auringonvaloon, joka niin kirkkaasti paistoi ikkunasta. Söin aamupalan ja singahdin ulos!


Meri on paksussa jäässä ja uskaltauduin itsekin kävelemään sinne. Tuuli kävi kuitenkin kylmästi, joten rantauduin nopeasti. Jäällä ei juurikaan ollut lunta, joten purjeluistelijat ja liitohiihtäjät olivat elementissään. He pääsivät hurjan kovaa eteenpäin voimakkaan tuulen ansiosta. Se näytti hauskalta, mutten usko, että itse uskaltautuisin kokeilemaan sellaista vauhtia.

Liitohiihtäjiä lähdössä matkaan

Purjeluistelija keräämässä kamppeitaan

Todennäköisesti auringon valon ansiosta satuin kiinnittämään huomiota pikkuruiseen lumiukkoon, jota viime viikon vesisateet ja suojasäät olivat jo sulattaneet. Jäljellä oli suloinen möykkyukko.


Tämän illan olen käyttänyt ensi vuoden joulukorttien askartelemiseen. Tiedän, että joulun alla on aina niin paljon tekemistä ja menemistä, etten ikinä saisi niitä aikaan marras-joulukuussa. Samalla askartelin joulukalenterin, mutten vielä tiedä kenelle sen ensi vuonna antaisin. Onhan tässä aikaa miettiä. :)

Joulukoristeet olen jo viime viikolla kerännyt pois. Kyllästyn niihin aina nopeasti jouluaaton jälkeen. Pitenevä päivä myös vaikuttaa siihen, että kaipaan ympärilleni raikkaita värejä kuten valkoista, sinistä ja lilaa. Perinteiset joulunvärit tuntuvat tunkkaisilta. Viime viikon suursiivoksesta kerääntyneet kierrätettävät tavarat sain ilokseni tänään lisättyä Netcycler-palveluun, jonka avulla voi vaihtaa tarpeettomia tavaroita muiden tarjoamiin tavaroihin. Tein muutama vuosi sitten siellä kymmeniä vaihtokauppoja ja totesin palvelun todella käteväksi. Suosittelen kokeilemaan!

Huomisen tehtäväksi jää pakata joulukoristeet laatikoihinsa ja tehdä matkapäiväkirja tulevaa Egyptin matkaa varten. Siitä lisää myöhemmin...


2 kommenttia:

  1. Hei Petra, mullon sun luonto :) nimittäin olen ahkera Netcycleroija ja menossa kahden viikon kuluttua toista kertaa Egyptiin :) Odotan matkapäiväkirjaasi mielenkiinnolla. Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Kiitos paljon, reissusta tulee varmasti ihana. :) Otan muuten mielelläni vastaan matkavinkkejä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!