sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Helmien aika

Tässä huushollissa on viime viikkoina saanut olla tarkkana mitä pöytää tönäisee, sillä irtohelmivarastoni on ollut valtoimenaan olohuoneen pikkuisella sohvapöydällä. Tehdessäni joulun jälkeen suursiivousta huomasin helmilaatikkoni nimittäin pursuilevan käyttämättömistä helmistä ja päätin hetimiten alkaa töihin ja tehdä itselleni uusia koruja.

Tämän valkoisista ja harmaista helmistä sekä hopeoidusta ruusukorusta tehdyn kaulakorun näpersin itse asiassa jo vuosia sitten, mutta sen korjaus on odottanut kesästä asti. Nyt sain viimein lukon vaihdettua.


Tämän vaaleansinisistä, valkoisista ja harmaista helmistä tehdyn kaulakorun tähti on kierrätetty rakkaista korvakoruista, joiden toinen osapuoli katosi joulun alla. Vaaleansiniset helmet on kierrätetty vanhasta korusta, jonka tein parikymppisenä uudenvuoden juhlintaa varten. Tein nyt kaulakorun ohella myös rannekorun samaa sarjaa.


Tähän koruun käytin jonkin lehden ilmaislahjana saamiani vaaleanpunaisen harmaita helmiä. Alkuperäinen koru oli liian pitkä, joten purin sen ja tein niistä ja valkoisista pienemmistä helmistä sopivamman pituisen ketjun. Laatikon pohjalta löysin vielä vanhan väreihin sopivan kukkakorun.


Nämä vihreät helmet sain kierrätettynä ystävältäni. Korussa oli kolme eripituista nauhaa, joissa oli näitä helmiä harvakseltaan epätasaisin välein. Pidän helmien väreistä, mutta jostain syystä se kolmen nauhan ketju tuntui liian kookkaalta. Purin nauhat ja tuunasin helmistä uudenlaisen kaulaketjun itselleni.

 
Ihana saada uusia koruja ja ihan ilmaiseksi!

3 kommenttia:

  1. Hei, tunnistan mun vanhan korun! Ootpas muokannut siitä tosi kivan uuden helminauhan :) //Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ajattelinkin etukäteen että varmaan hoksaat. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!