perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukuu Munkkiniemessä

Pahoittelen hiljaiseloa. Minulla oli suuria vaikeuksia Bloggerin kuvien liittämisen kanssa enkä halunnut kirjoitella ilman kuvia. Varsinkaan kun ne ovat tällaisia upeita maisemia:
 





Kukaan ei ollut kertonut tälle pensaalle, että talvi tuli jo. Lehdistä pitää päästää irti hyvän sään aikana!
 
Olen ollut positiivisesti yllättynyt (toistaiseksi) hienosti hoidetusta kotikatuni auraamisesta. Siis vaikeahan kadulla on kulkea ja liukasta on, mutta kun muistelen miten alkuvuodesta katuani ei aurattu puoleentoista kuukauteen, on tämä tilanne aivan loistava. Olen siis vielä viitsinyt lähteä ulkoilemaankin, kun eteenpäin pääseminen ei ole ollut niin vaivalloista. Jokainen satunnainen valonsäde on tietysti myös käytettävä hyödyksi ja napattava nassuun.

Lisäksi uudet ystäväni 100 migrogramman D-vitamiinitabletit sekä sarastusvalo ovat pitäneet minua jokseenkin järjissäni tänä syksynä, kun pimeys tuntuu ensimmäistä kertaa elämässäni olevan liikaa. Lääkäri sanoi, että alttius kaamosoireille tosiaan muuttuu iän myötä. Getting old sucks.

Best friends 4-ever
Uusi paras ystäväni herättää minut 25 minuuttia ennen kellonsoittoa lempeästi voimistuvaan valoon. Silloin yleensä käännän kasvoni lamppua kohti ja jatkan uniani toiveikkaasti uskoen, että valo vaikuttaa, vaikka silmäni ovat kiinni. Seuraavan kerran havahdun kunnolla viittä vaille, jolloin radio pärähtää päälle. Hyvinä aamuina siellä soi jokin hyvä kappale ja aamu ei voisi alkaa paremmin. Lopulta kännykkäni antaa viimeisen herätyksen ja nousen kuin zombie haudasta hyppään intoa täynnä uuteen päivään. Sarastusvalon avulla torkutusaikani aamuisin on kuitenki lyhentynyt puolella! Se on oikein hieno edistysaskel, sillä tunnin torkutus joka aamu ei ole eduksi kenellekään.

Toivottavasti teillä lukijoilla on energiavaraukset hiukan paremmin kohdillaan kuin täällä. Pianhan ne joulun pyhätkin tulevat.

5 kommenttia:

  1. Mulla on kans tuollanen sarastusvalo ja se on kyllä loistava keksintö. Mä yleensä havahdun kunnolla suunnilleen 15-20 min ennen kuin radio rupee soimaan ja yleensä oon silloin jo suhteellisen hereillä = nousen ylös. Mutta sitten taas tosi tosi väsyneenä nukun sikeesti radion päälle menemiseen asti... sillon ei valon päälle laittaminen auta yhtään mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kovasti samanlaisia kokemuksia. Hassua miten joku aamu havahtuu samantien pieneenkin valoon ja toisina aamuina on ihan koomassa vielä kun radio menee päälle! :)

      Poista
  2. Munkin pitäis ehkä kokeilla tota valoa ja D-vitamiinia... P tossa viikonloppuna kysyi, että miten mä voin nukkua niin paljon :) Ehkä se kertoo, että jokin vajaus jossain on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset muuten nukkuu tutkimusten mukaan talvella enemmän kuin kesällä. Jännä juttu! Talviunille vaan...

      Poista
  3. Tuo valo on niin hyvä!!! mulla on ollut se jo monta vuotta ja en osaa ajatellakkaan aamua ilman sitä näin talviaikaan. Joskus tosiaan herää pieneenkin sarastukseen ja toisinaan mä nukun naama kiinni valossa radion huutaessa ja herään siihen että mies tökkii että voisikos sen jo sammuttaa (oli herännyt jo ensimmäiseen sarastukseen hehe)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!