Joulukuu Munkkiniemessä

Pahoittelen hiljaiseloa. Minulla oli suuria vaikeuksia Bloggerin kuvien liittämisen kanssa enkä halunnut kirjoitella ilman kuvia. Varsinkaan kun ne ovat tällaisia upeita maisemia:

 

Kukaan ei ollut kertonut tälle pensaalle, että talvi tuli jo. Lehdistä pitää päästää irti hyvän sään aikana!

 

Olen ollut positiivisesti yllättynyt (toistaiseksi) hienosti hoidetusta kotikatuni auraamisesta. Siis vaikeahan kadulla on kulkea ja liukasta on, mutta kun muistelen miten alkuvuodesta katuani ei aurattu puoleentoista kuukauteen, on tämä tilanne aivan loistava. Olen siis vielä viitsinyt lähteä ulkoilemaankin, kun eteenpäin pääseminen ei ole ollut niin vaivalloista. Jokainen satunnainen valonsäde on tietysti myös käytettävä hyödyksi ja napattava nassuun.

Lisäksi uudet ystäväni 100 migrogramman D-vitamiinitabletit sekä sarastusvalo ovat pitäneet minua jokseenkin järjissäni tänä syksynä, kun pimeys tuntuu ensimmäistä kertaa elämässäni olevan liikaa. Lääkäri sanoi, että alttius kaamosoireille tosiaan muuttuu iän myötä. Getting old sucks.

Best friends 4-ever

Uusi paras ystäväni herättää minut 25 minuuttia ennen kellonsoittoa lempeästi voimistuvaan valoon. Silloin yleensä käännän kasvoni lamppua kohti ja jatkan uniani toiveikkaasti uskoen, että valo vaikuttaa, vaikka silmäni ovat kiinni. Seuraavan kerran havahdun kunnolla viittä vaille, jolloin radio pärähtää päälle. Hyvinä aamuina siellä soi jokin hyvä kappale ja aamu ei voisi alkaa paremmin. Lopulta kännykkäni antaa viimeisen herätyksen ja nousen kuin zombie haudasta hyppään intoa täynnä uuteen päivään. Sarastusvalon avulla torkutusaikani aamuisin on kuitenki lyhentynyt puolella! Se on oikein hieno edistysaskel, sillä tunnin torkutus joka aamu ei ole eduksi kenellekään.

Toivottavasti teillä lukijoilla on energiavaraukset hiukan paremmin kohdillaan kuin täällä. Pianhan ne joulun pyhätkin tulevat.