lauantai 6. lokakuuta 2012

Synttäreitä synttäreitä

Ystäväni ovat innostuneet juhlimaan kolmekymppisiään ja tänä vuonna on siis ollut ilo osallistua monille syntymäpäiville. Yhtenä lauantaina vietettiin juhlavasti P:n synttäreitä iltapukujen ja coctailien merkeissä. Aloitimme juhlat syömällä pitkän kaavan mukaan Hyvinkäällä ravintola Medicin Womanissa (jossa muuten on nähtävästi sunnuntaisin tarjolla brunssia - vink vink, käykääpäs Hyvinkäällä asuvat kokeilemassa). Ruoka oli ihan jees, vaikkakin pientä annoskateutta oli havaittavissa.

Asukseni olin valinnut viime vuonna Espanjasta ostetun vihreän pitsimekkoni, jonka somistin herkällä rintakorulla. (Otin tämän kuvan junassa istuessani. Vaati aika monta ottoa ennen kuin tähtäys ja muut ominaisuudet osuivat kohdalleen. Kanssamatkustajat saattoivat hiukan ihmetellä tarkoitusperiäni tähdätessäni kameralla pelkästään keskivartaloani...)


Illallisen jälkeen juhlat jatkuivat meille varatussa juhlatilassa ravintola Ilonassa. Kuokkavieraat piti ulkopuolella Yrjö, joka oli asetettu tärkeää tehtäväänsä varten narikkaan. Hän on P:n lähisuvun maskotti ja osallistuu kaikkiin merkittäviin juhliin.

P oli keksinyt muutaman hauskan tehtävän vieraille. Sisääntulon yhteydessä oli iso kulho, josta jokainen vieras sai poimia yhden hauskan tehtävän, joka tuli toteuttaa illan aikana. Lappusissa oli sellaisia tehtäviä kuten iske silmää toiselle vieraalle ja tarjoa juoma sankarille. Näistä syntyi monta hauskaa tilannetta juhlissa.


Lisäksi eteisessä oli kertakäyttökamera sekä lista tehtävistä, joita kaikkien tuli yrittää kuvata ennen yksityistilaisuuden päättymistä. Mitenköhän tässä kävi, tulikohan kaikki ikuistettua?


Toisia synttäreitä, ystävääni N:ä juhlittiin 20-luvun tunnelmissa. Aivan ihana idea! Ovella kysyttiin tunnussana, jonka olin autuaasti unohtanut... Onneksi pääsin silti sisälle, sillä portsari ei ollut mitenkään erityisen ikävää laatua. Musiikki oli ajankohtaan ja tunnelmaan sopivaa ja TV:ssä pyöri mustavalkoinen Charlie Chaplin -filmi. Vieraille oli tarjolla kaikenlaista rekvisiittaa ja itse koristin hiukseni riikinkukon sulalla. N:llä oli päässään tällainen hieno panta ja muunkin asun suhteen hänen olisi hyvin voinut luulla karanneen suoraan 20-luvulta.

Juhlissa tarjoiltiin ajankuvaan sopivasti hotdogeja (olivat kuulemma erittäin in siihen aikaan), jotka menivät kuin kuumille kiville. Omastakin edellisestä hotdogista oli kulunut jo tovi. Jälkiruoaksi oli houkutteleva ja herkullinen suklaaputous. Nam!


Kiitos P ja N ihanista teemabileistä! Loppuvuodesta on vielä muutamat juhlat edessä. Niitä innolla odotellen... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!