perjantai 26. lokakuuta 2012

Oho, lunta!

Hrrrr.... Kylläpä -5 astetta tuntuu todella kylmältä näin tottumattomalle. Sen verran näytti ulkolämpömittari, kun kävin äsken happihyppelyllä rankan työpäivän jälkeen. Suljin työkoneeni kymmenen aikaan ja havahduin samalla siihen, että olin paitsi aivan jäässä myös jumissa. (Älkööt kukaan epäilkö logiikkaani lähteä pakkasiltaan kävelylle silloin kun kropalla on muutenkin kylmä.) Otin ensimmäistä kertaa tänä syksynä talvitakin päälle ja pakkanen todellakin laittoi minut kirjaimellisesti hyppelehtimään. Niin kylmältä ilma tuntui. Mutta lämminhän siinä tuli ja paikatkin vetreytyivät.

Pomppiessani eteenpäin en malttanut olla ihmettelemättä asuinseutuni hiljaista olotilaa. Oli suorastaan jouluaattomaisen harras hiljaisuus. Näin vain muutaman ihmisen koko tunnin kävelyn aikana ja sitäkin vähemmän autoja. Takseja (nehän eivät ole autoja...) sen sijaan näkyi useita. Ihmettelin myös sitä, miten niin monet ikkunat olivat pimeänä. Syksyllä on ihan parasta se, että kävelyllä voi katsella ihmisten sisustuksia ikkunoista ohikulkiessa kun ulkona on pimeää. :) Onkohan munkkalaiset kymmenen aikaan jo nukkumassa vai veikö taksit heitä hienoihin juhliin, tiedä häntä. Ville Valon ikkunoissa oli kuitenkin valo, joten valtakunnassa kaikki hyvin. (Tuostahan voisi keksiä jonkin hauskan sanaleikin, jos vain aivoissani olisi enää mitään toimintaa.)

Kylmyys ja lumi pääsivät yllättämään tänään ainakin minut. Otin viime viikolla muutamia kuvia, jotka nyt latasin tietokoneelle. Vasta nyt osaan nähdä, että syksyhän olikin jo aika pitkällä. Näistä kuvista sen näkee ihan selvästi. Hassua, etten kuvia ottaessani osannut sitä nähdä.




Anyways, nyt on hyvä syödä lautasellinen (kaupan) gulassikeittoa ja katsoa eilinen Mentalist digiboksilta. Ja sitten puolen vuorokauden unet päälle. Eiköhän se viikonloppu niillä lähde käyntiin!

PS. Kävin päivällä katsomassa uusimman Bond-elokuvan Skyfall. Suosittelen! Tykkäsin paljon. Elokuvan dynamiikka jännityksen ja toiminnan suhteen toimii hyvin.

4 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, jotenkin tunnelmallinen :) Itse oon aivan ihastuksissani tästä kylmyydestä, auringosta ja lumesta, on ihan tammikuu-fiilis!//Linda

    VastaaPoista
  2. Hitsi, pääsisinpä pian katsomaan Bondin!

    Kauniita kuvia ja tosiaan tunnelmallinen kirjoitus. :)

    Ps. Blogissani on sinulle jotain...!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat! <3 t.A

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!