keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Uusia paikkoja

Kävimme tänään Piikkipaatsaman kanssa Liuskaluodolla Skifferissä pitsoilla. Luodolle mennään yhteysaluksella, joka lähtee Kaivopuistosta Cafe Carusellin itäiseltä puolelta, n. 150 metrin päästä. Sää oli tuulinen ja viileä, mutta pilvet huomasimme vasta, kun vene oli jo irtaantunut laiturista. Skiffer on auki säävarauksella, mutta olimme tarkistaneet, että tänään se oli kyllä auki. Silti pilvet olivat pelottavan tummia. Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri, sillä yhtään pisaraa ei satanut ja musta pilvi hälveni lopulta.

Skiffer oli sisustettu hauskasti, tietysti merihenkisesti. (Jos sisätiloja sisustetaan, niin eikö ulkotiloja pitäisi ulkoistaa?) Penkit ja pöydät olivat tyyliltään vanhoja puulaatikoita ja ne toimivat yllättävän hyvin.



En ole pitsojen suuri ystävä, mutta muutaman kerran vuodessa pizza maistuu. Nämä pizzat olivat herkullisia! Itse tilasin pizzan homejuustolla, tuoreella ananaksella ja kinkulla. Piikkipaatsaman pizzassa oli täytteenä vuohenjuustoa, rucolaa ja mansikoita.



Sateen varalta meillä oli myös B-suunnitelma, Fleuriste-kahvila Punavuoressa. Emme joutuneet turvautumaan siihen lounaan osalta, mutta päätimme mennä Fleuristeen jälkkärille, sillä kahvila on ollut molempien "täällä on käytävä"-listalla. Kahvilalla oli hyvä tee-menu, jota arvostin kovasti. Valitsin itselleni maustettua valkoista teetä ja vadelma-macaronen.


Kiinnitin huomiota kauniisiin astioihin. Selailimme ikkunalaudalla ollutta esitettä, josta selvisi, että astiaston valmistanut Elinno Design on itse asiassa suomalainen yritys. Samalla muistin, että myös Vehmaan kartanon teehuoneella käytettiin Elinno Designin astioita - sielläkin kiinnitin huomiota niiden kauniiseen kuviointiin (kirjoitin Vehmaan teehuoneesta täällä). Näissä astioissa on jotain lumoavaa! Teen juontiin laakeat ohutta posliinia olevat kupit sopivat täydellisesti.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!