Mummi

Mummini haudattiin tänään.

Olen viime päivinä kuunnellut paljon Samuli Putron koskettavaa kappaletta Olet puolisoni nyt. Se soi mielessäni myös tänään ja nostaa jälleen kyyneleet silmiini.

Tapetoitu seinä on ja puinen lattia


Valokuvat koirasta ja lastenlapsista


Yläkerta yskii, askel ottamatta jää


Filmi pysähtyy


Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen

Kutsun tätä elämäksi, vaikka ole en


Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista

Että kuiskauskin on huuto


En vaihtais sekunttiakaan

En nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja


En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt 

Kun väkivahva kevät puhkeaa

Ja aamu kantaa rautahaarniskaa
Kun vaja tehdään vuolukivestä

Mä olen siinä nuorena kuin nurmet on

Sä istut salin nurkkapöydässä

Musiikki on rytmitettyä
Minä kysyn saanko luvan, sinä nyökkäät
Sinä nyökkäät

 

- Samuli Putro -

Munkkiniemi

Suru tulee terävänä kipuna. Iskee arvaamatta ja lyö vyön alle. Suren paitsi mummin poismenoa myös monia rikkinäisiä asioita. Tuntuu vaikealta ja epätoivoiselta nähdä, että saisin niitä ikinä korjattua. Yksin ihminen on niin pieni.

Mummi hoiti minua ja siskoani monta vuotta, kun olimme lapsia. Hän oli seuranani esikoulun ja koulun jälkeen, eikä minun tarvinnut olla yksin. Yksittäiset muistot ovat hajanaisia, mutta muistan, että mummilla oli aina aikaa minulle. Se ei muuttunut, vaikka kasvoin. Kesken ruuanlaiton hän pysähtyi kuuntelemaan mitä sanottavaa minulla, lapsella, oli. Mummi kantoi loppuun asti huolta muista ihmisistä.

Muistan, että kerran teimme välipalaksi murotaikinan ja söimme sen paistamatta. Lettuja teimme myös usein. Muistan kuinka pakkasimme lastenhuoneen tavaroita muuttoa varten. Muistan kuinka mummi erään kerran seurasi keittiönpöydän ääressä askartelujani ja sanoi, että minusta tulee varmasti isona jonkin sortin käsityöläinen. Muistan, kun mummin sisko oli kerran käymässä meillä, kun en vielä ollut koulussa. Siskokset olivat hyvin samannäköisiä, joten kun sisko tuli lähtiessään hyvästelemään, pelästyin minne mummi on lähdössä. Samana päivänä leikkasin haavan vasemman käden peukaloni ja etusormeni väliin kun yritin tasoittaa jonkin lelunuken hiuksia. Siinä on edelleen arpi.

Muistan mummin vanhan kissarouvan Sipin, ison laiskan karvapallon, joka lopettettiin, kun olin lapsi. Sipin "pesä" oli mummin vaatehuoneessa. Mummi puhui, että kissa hävitettiin ja luulin vuosia, että kissa vain hävisi vaatehuoneeseen.

Sain ystävältä osaa ottavan viestin, jossa hän lainasi Martti Lindqvistin sanoja:

"Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole,

vaan elämme niiden ihmisten sydämissä,

jotka ovat meitä rakastaneet."

Munkkiniemen joutsenpariskunnan toinen osapuoli

Arvokkainta, mitä toisillemme voimme antaa on aikamme. Sitä meillä jokaisella on päivässä saman verran ja sillä tavalla olemme kaikki yhtä rikkaita.