sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kesäpäivä Helsingissä

Helsingissä kannattaa tietysti myös leikkiä turistia, vaikka asuisikin täällä (ja erityisesti juuri silloin).

Vietin Piikkipaatsaman kanssa Helsinki-päivää viime perjantaina. Vierailimme aluksi designpääkaupungin sydämessä Paviljongissa, joka on kaikille avoin tila Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon välissä. Paviljongissa järjestetään paljon ohjelmaa viikon jokaisena päivänä maanantaita lukuunottamatta, mutta juuri sillä hetkellä kun me satuimme sinne ei ollut menossa mitään erityistä. Päädyimme kuitenkin juomaan teet Paviljongin kahvilassa. Musta teeni oli haudutettu oikeassa samovaarissa! En ollut aikaisemmin maistanut samovaariteetä, joten se oli aika jännittävää.

Myöhemmin iltapäivällä kävimme syömässä jugurttijäätelöt Yobotissa, Runeberginkatu 54:ssä. Tämä kuului tämän kesäni ehdottomiin "pakko päästä"-paikkoihin. Olin yllättynyt sen keskeisestä sijainnista ihan Töölönlahden läheisyydessä, oopperatalon kulmilla. Miksen ole aikaisemmin tajunnut, että tämä ihana paikka on näin työmatkani varrella?! Se on toisaalta ollut ehkä onni...

Yobotin on perustanut Suomeen muuttanut yhdysvaltalainen mies, jonka kolumneja Hesarissa olen seurannut. Yobotin idea on yksinkertainen. Ensinnäkin paikassa on itsepalvelu. Valittavana on kahta eri makua pehmismäistä jugurttijäätelöä (tällä kertaa tarjolla oli vaniljaa sekä melonia) sekä muutama kymmen erilaisia lisukkeita, strösseleitä, karamelleja, tuoreita mansikoita sekä pensasmustikoita ynnä muita sellaisia. Tarjolla on myös kastikkeita ja hilloja. Lopuksi annos punnitaan ja siitä maksetaan painon mukaan.

Paikan sisustus oli raikas kuten liikeideakin ja jäätelö suorastaan herkullista. Lisää tällaista Helsinkiin!
 

Piikkipaatsaman tyylikäs jäätelöannos

Oma "kaikkea mulle" -annokseni

Menimme syömään jäätelöannoksemme Töölönlahden rantaan auringonpaisteeseen.

Töölönlahti ja Sininen Huvila

Myöhemmin iltapäivällä poikkesin vielä kenkäostoksille ja ostin alennusmyynnistä sandaalit tulevaa Nizzan matkaa varten. Lähdin heti ulkoiluttamaan niitä rantaan.


Kiva Helsinki-päivä!

PS. Korjasin tästä postauksesta ennätysmäärän kirjoitusvirheitä, yhdyssana-, pilkku- ja jopa iso alkukirjain -virheitä. Pahoittelen, jos niitä vielä jäi roikkumaan. En käsitä mistä ne yhtäkkiä tänne tulivat. En tunnusta kirjoittaneeni mm. seuraavia sanoja: Töölön lahti, Yhdysvaltalainen ja designmuseo. :) Taidan oikeasti olla kesälomalla.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!