lauantai 31. maaliskuuta 2012

Gourmet-nautintoja

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo runsas viikko, jonka jälkeen on sattunut ja tapahtunut useamman blogikirjoituksen verran. Aloitan vaikka kertomalla ihanista gourmet-kokemuksistani A21:ssä, La Tablessa ja F8:n teemaailmassa.

Juhlistin pyöreitä vuosiani muutaman ystävän kanssa A21-ravintolassa, joka on jokin aikaa sitten avannut Annankatu 21:ssä sijaitsevan coctail-baarinsa lisäksi fine dining -ravintolan Kalevankatu 17:ään.


Pidin todella paljon ravintolan yksinkertaisesta ja elegantista sisustuksesta ja tunnelmasta. Aloitimme aperitiiveillä ravintolan loungessa, joka on nimetty hyvin kuvaavasti Nuotiopiiriksi. Jokainen meistä taisi vuorollaan kokeilla oliko nuotion tuli ja savu aitoa (ei ollut). :) Alkudrinkeiksi valitsimme Lumon, joka oli maistuvan kirpeä ja makea samaan aikaan. Koristeena coctailissa oli syötävä kukkanen.


Illalliseksi nautimme kolmen ruokalajin menun:

Tunturipuro
Sokerisuolattua jäistä siikaa, fenkolilunta ja osteri-omenaliemi

Revontuli
Poroa, puolukkaa ja puikulaperunaa

Kevätaurinko
Marenkikinokset, minttusuklaajäätelöä ja ananas carpaccio

Juomaksi menun kanssa valitsin ravintolan erikoisuuden eli drinkkimenun, jonka coctailit on vartavasten luotu täydentämään ruokalajien makuja. Se olikin todella mielenkiintoinen kokonaisuus ja oli jännittävää odottaa mitä lasista seuraavaksi löytyy. Maut tosiaan olivat harmoniassa ruokien kanssa ja coctailit toimivat loistavasti ruokajuomina.

Ilta oli mitä mainioin päätös muutenkin ihanalle syntymäpäivälleni!

Ranskalainen La Table -ravintola on ollut "käy täällä" -listallani jo pitkään, mutta heidän listaltaan on sinnikkäästi puuttunut kasvisruokavaihtoehto, minkä johdosta ravintola on aina jäänyt kokeilematta (en siis itse ole kasvissyöjä mutta seurueeseeni kuuluu lähes aina ainakin yksi kasvissyöjä). Yleensä ravintoloilla on kuitenkin kasvisvaihtoehtokin listan ulkopuolella, mutta onhan se aavistuksen rasittavaa selvitellä niitä erikseen. Nyt kuitenkin synttärieni kunniaksi näimme sen vaivan ja pääsin viimein kokeilemaan La Tablea äidin, äidin miehen ja siskon kanssa. (Kokonaan toinen kysymys on miksi ihmeessä ravintolat eivät voi suosiolla lisätä kasvisvaihtoehtoa julkiselle ruokalistalleen. Luulisi tämän nykyään 2010-luvulla olevan jo itsestäänselvyys! Voisin paasata tästä tuntikausia, mutta säästän teidät siltä tällä kertaa...)

Pidän paljon ranskalaisesta ruuasta (ja Ranskasta ja ranskankielestä), jonka maut ovat usein aika yksinkertaisia, selkeitä ja puhtaita. Turussa ranskalainen lempiravintolani on Le Porc, joten oli mukava löytää myös Helsingistä hyvä ranskalainen ravintola - sitä La Table todellakin on.

Ravintolan sisustus on rento ja yksinkertainen, mitä värittävät Chapmanin sarjakuvat. En nyt muista mitä yhteistä tällä ravintolalla ja tuolla Chapmanilla on, mutta olen selaillut aikoja sitten keittokirjaa, joka oli kuvitettu samaisilla sarjakuvilla ja muistaakseni siinä mainittiin tämä kyseinen ravintolakin, eli jotain yhteistä niillä on.



Ruoka oli todella hyvää. Söin alkuruuaksi paahdetun sipulikeiton omenalla ja ankan kivipiiralla. Alkupaloiksi tarjotut leivät olivat myös suussasulavia. Ainoa miinus oli se, että annos olisi saanut olla hiukan pienempi, sillä jo alkuruuan jälkeen oli aika kylläinen olo. Olen huono tietämään ruokasanastoa (edes suomenkielellä puhumattakaan ulkomaankielistä), sillä olen itse hyvin kaikkiruokainen eikä mieleeni jää erikoiset nimitykset paitsi  varmaankin silloin jos en pidä niistä. La Tablen listalla oli useampi erikoinen nimitys ja pitikin nyt oikein googlata mitä se kivipiira olikaan (muuta kuin maultaan hyvää). Kyseessä on lintujen lihasmaha eli käytännössä yksi vatsalaukun lihas, mikäli ymmärsin oikein.


Pääruuaksi söin paistettua siikaa sinisimpukkarisotolla ja pistaasiöljyllä. Jälleen: todella herkullista.


Jälkiruuaksi, ähkynkin uhalla, otin juustolautasen, sillä rakastan ranskalaisia juustoja ja niitä saa ihan liian harvoin. Onneksi tämä annos oli maltillisen kokoinen ja juustohan sulaa suussa. :) Tarjolla oli neljää erilaista juustoa viikunahillokkeella. Lopuksi täytyy vielä kehua, että La Tablesta saa haudutettua teetä!

Haudutetusta teestä tulikin mieleeni, että kävin viimein tutustumassa myös Stockamannin ylimmässä kerroksessa F8:ssa viime vuoden lopussa avattuun teemaailmaan.



Tuo kello viiden teen kokonaisuus täytyy käydä joku kerta vielä kokeilemassa. Nyt join kupillisen Keisarin morsianta. Teehuone oli sisustettu kauniisti ja palvelu oli ystävällistä. Arvostin myös kauniita ohutreunaisia astioita, joista juominen oli jo itsessään nautinto.



Herkullista elämää, kerrassaan herkullista!

3 kommenttia:

  1. Mä en myöskään ymmärrä, että miksei sitä kasvisvaihtoehtoa voi laittaa listalle näkyviin.... Mäkään en oo kasvissyöjä, mutta todella usein tulen valinneeksi silti kasvisvaihtoehdon, joten kasvismenu voi ratkaisevasti vaikuttaa siihen, menenkö johonkin ravintolaan vaiko en.

    F8 rupesi houkuttelemaan ja varsinkin kello viiden tee :)

    VastaaPoista
  2. Mulle oli uusi tieto, että F8:ssa on myös teehuone, kiinnostavaa! Sitä täytyykin kokeilla, samoin kello viiden teetä.

    VastaaPoista
  3. voi vaikka juuri ruokatunnilla söinkin nyt iski kahta kauheampi nälkä.. Herkulliselta näytti kaikki!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!