tiistai 20. joulukuuta 2011

Tiistai 20. joulukuuta - Mikaelin kirkossa

Kävin laulamassa kauneimpia joululauluja Turun Mikaelin kirkossa 249 muun ihmisen kanssa. Oli ihanaa ja tunnelmallista, vaikka taivaalta tulikin viime aikojen tapaan vettä.

Tuula Kima: Me käymme joulun viettohon



Ala-asteella opettajamme teki meille joka joulu joulukalenterin, jonka jokaisessa luukussa oli runo ja jokin pieni puueläin tai kiiltokuva. Joka päivä arvottiin kenen vuoro oli käydä avaamassa luukku (tai siis tyhjentää joulukalenterin tasku) ja lukea runo koko luokalle. Yhtenä vuonna minä sain tämän runon:

 Niin syttyi taivahassa
taas taivaan joulupuu.
Sen tähdet loistaa, leimuu,
yön ääret kirkastuu.
Sen kuusen ympärillä
on kirkastuksen vyö,
kun taivaan kartanoissa
on pyhä jouluyö.
Tän' yönä enkellapset
ei sulje silmiään.
Nyt nukkumahan käydä
ei täydy yhdenkään.
Ne sirkein silmin valvoo,
ja taivaan akkunaan
tuo kynttilän ne kohta,
jos sammuu ykskin vaan.

- Lauri Pohjanpää -

1 kommentti:

  1. Mä olen vähän myöhäisherännäinen tämän kalenterin suhteen, mutta ei kyllä haitannut yhtään "avata" kaikki tähän astiset luukut yhtä aikaa :D

    Ihana kalenteri ja tajusin nyt myös, että mun ainoa kalenteri. Oot ihana <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!