perjantai 16. joulukuuta 2011

Perjantai 16. joulukuuta - Näkymiä Turussa

Käy kuuntelemassa Vesa-Matti Loirin kaunis esitys kappaleesta Joulun kellot.

Viime vuonna Turun torilla oli ensimmäistä kertaa yrittäjien organisoima joulutori, joka koostui pienistä myyntikojuista. Tänä vuonna joulutori on kasvanut viimevuotisesta ja se on auki joka päivä. Kävelin torin läpi tässä yhtenä päivänä ja ilokseni voin kertoa, että tunnelma oli hyvin samanlainen kuin Keski-Eurooppalaisilla joulumarkkinoilla. Myytävät tuotteet olivat laadukkaita sekä mielenkiintoisia ja lisäksi torille oli saatu järjestettyä iso huvimajan tyyppinen rakennus, jossa ohikulkijat voivat ostaa ja nauttia pientä naposteltavaa ja lämmintä juotavaa. Toivon, että keskustan joulutori muodostuu vastaavaksi perinteeksi kuin Turun vanhan suurtorin joulumarkkinat, joka myös on oivallinen tapahtuma.


 Myös Turun taidemuseo on jälleen saanut joulukuusensa.



Turkuun on avattu jälleen uusi kahvila, jota kävin ystäväni H:n kanssa kokeilemassa. Kyseessä oli kahvila Celi, joka on erikoistunut gluteenittomiin tuotteisiin. Kahvila on sisustettu tyylikkäästi harmaan sävyillä, ja vanhoja valokuvia Turusta on käytetty hauskasti hyödyksi lamppujen varjostimissa ja pöytien kuvituksessa.


Pidin erityisesti kahvilan laakeista kauniista teekupeista.


Oikein mukava kahvila, voin lämpimästi suositella!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!