sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Jännittävä vaali-ilta

Äiti kävi kylässä ja toi kevään ja narsisseja tullessaan. :)

Tuhansien muiden tavoin seuraan jännityksellä vaalituloksen paljastumista. Viime viikkoina ja kuukausina on medioissa käsitelty paljon demokratiaan ja kansalaisoikeuksiin liittyviä asioita. Afrikan maiden diktatuurien hajoamisen seuraaminen tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa on ollut mieltä nostattavaa.

Maaliskuun 29. päivä julkaistussa Kotiliedessä (nro 7) oli Susanna Niinivaaran ajatuksia herättävä kolumni. Hän kertoi seuranneensa Egyptin tilannetta internetin avulla ja että häneen vetosi erityisesti monien mielenosoittajien iskulauseiden huutamisesta käheällä äänellä lausuma lause "Vihdoinkin minulla on ääni!" Se ajatus pysäytti myös minut.

                    

"Vihdoinkin minulla on ääni."

Muutama viikko sitten minulla oli ulkopaikkakuntalaisia ystäviä kylässä ja Logomon kulttuurikeskuksen nykytaidenäyttelyn jälkeen keskustaan päin kävellessämme väittelimme kiivaasti taiteen rahoituksesta. Onko oikein, että monet taiteilijat elävät lähes nälkäpalkalla ja ettei kaikilla lahjakkailla ihmisillä ole edes mahdollisuutta toteuttaa itseään tällä saralla? Voidaanko sanoa, että taiteilijat tekevät yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, jota pitää tukea verovaroista? Onko oikein, että meillä on hoitokodeissa vanhuksia, jotka pääsevät kerran vuodessa ulos, kun terveydenhuollon resurssit ovat niin vähäiset? Väitteleminen oli todella virkistävää, mutta kamalaa oli tajuta, että jossain toisessa maassa näiden viattomien mielipiteiden ilmaisu olisi ollut käytännössä itsemurha.

Meillä suomalaisilla on ääni, jonka ilmaiseminen ei aseta meitä hengenvaaraan. Se ei edellytä mielenosoitukseen osallistumista. Sen ilmaiseminen ei saata perheitämme vaaraan eikä sulje meitä yhteiskunnan ulkopuolelle. Näissä olosuhteissa pidän äänestämistä lähes kansalaisvelvollisuutena - kansalaisoikeudet tuovat mukanaan myös velvollisuuksia.

Oli vaalitulos mikä tahansa, olen iloinen siitä, että äänestysprosentti nousi viime eduskuntavaaleista.

3 kommenttia:

  1. Heh, mulle tulee tässä sellainen olo, että äänioikeus pitäisi ansaita.. tai jokaisen tulisi vähintään joutua järkevällä lauseella perustelemaan äänensä.

    VastaaPoista
  2. No sitä mä en kyllä tarkoittanut. :) Kaikilla pitäisi olla tietenkin äänioikeus ja mielipiteen vapaus. Mutta kun meillä Suomessa on äänioikeus (mikä ei ole itsestäänselvyys suurelle osalle maapallon ihmisistä), niin musta sitä oikeutta pitää myös käyttää. Sitä ei kannata pitää itsestäänselvyytenä meilläkään.

    VastaaPoista
  3. Joskus toki tuon äänioikeuden käyttämättä jättäminen voi olla äänioukeuden käyttämistä :) Mielipiteen ilmaisu nyt kuitenkin. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono keino, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!