sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Nettiostoksia

Viime aikoina on tullut tehtyä ostoksia nettikaupoissa, vanhoissa hyväksi havaituissa ja muutamassa mielenkiintoisessa uudessakin.

Teetä Mariages Frèresiltä
Teimme työkavereiden kanssa kimppatilauksen Ranskalaiselle teetalolle Mariage Frèresille ja nuo ihastuttavat teet saapuivat viime viikolla. Itse tilasin kolmea maustettua mustaa teetä: kirsikkaa, karamellia ja omenaa. Aamutkin alkavat pirteämmin nautinnollisella teehetkellä (vai johtuuko se lisääntyneestä valosta?!).

Säilytyslaatikoita Stockmannilta
Stockan uudesta kätevästä verkkokaupasta tilasin säilytyslaatikoita vaatehuoneeseeni. Entiset pahviset olivat jo kovin rähjäisiä. Nämä ovat tilavia ja kauniin siistejä. Vaihdoin vanhat uuteen jo samana iltana, kun hain paketin postista. En millään meinannut malttaa odottaa toimitusta!
Kosmetiikkaa Look Fantasticilta
Kaverin suosituksesta uskaltauduin kokeilemaan Englantilaista Look Fantasticin verkkokauppaa, jolla oli sopivasti käynnissä kampanja: postikulut 0 euroa. Tilasin vasta pienen kokeilutilauksen: äidille Redkenin shampoota ja -hoitoainetta, itselleni Weledan kasvovoidetta. Tilaaminen, maksu ja toimitus sujuivat ongelmitta ja kätevästi. Tiedän, että hinnat olivat edullisempia kuin Suomesta ostettuna, mutta odotan mielenkiinnolla luottokorttilaskua, jotta näen kuinka paljon (hinnat olivat punnissa). Samalla kertaa hain postista myös netcycler-vaihdosta saamani Avonin kasvojenpuhdistuslaput, jotka pääsivät samaan kuvaan englantilaisen paketin kanssa.

Aikaisemmin keväällä tilasin H&M:ltä housuja kesäksi ja tällä hetkellä tilauksessa on vielä ranskalaisia hilloja My French Cornenista, josta olen aikaisemminkin tilannut ranskalaisia ruokatuotteita. Ellokselta tilasin syksyllä päiväpeiton mökille ja maton makkariin.

Yllättävän paljon on tullut verkkokaupankäyntiä viime aikoina harrastettua! Se on vain niin kätevää kaltaiselleni ihmiselle, joka harvoin ehtii kauppoihin. Verkkokaupoissa voin tehdä ostokseni illalla puoliltaöin. :) Suhtaudun kuitenkin verkkokauppoihin, varsinkin ulkomaisiin, suurella epäilyksellä. Muissa maissa kun ei ole läheskään yhtä hyvää kuluttajansuojaa kuin Suomessa. Siksi onkin mukava saada ystäviltä suosituksia luotettavista verkkokaupoista. Mitä verkkokauppoja sinä olet käyttänyt?

Tässä vielä osoitteet:
  • www.mariagefreres.com
  • www.stockmann.com
  • www.lookfantastic.com
  • www.hm.com/fi
  • www.myfrenchcorner.com
  • www.ellos.fi

5 kommenttia:

  1. Unohdit mainita hauskimman nettiostoksesi viime päiviltä, nimittäin lentoliput tyttöjen reissulle Espanjaan :)

    Mä olin tosi skeptinen nettiostoksia kohtaan vielä muutama vuosi sitten, mutta nyt olen huomannut, että omakin nettishoppailu on lisääntynyt tosi paljon. Sieltä on tullut ostettua lentolippuja, piilarit, kosmetiikkaa (just tuolta Look Fantasticilta), kirjoja, saunan lamppu...:) Mutta yleensä ostan vain sellasia tuotteita, joita oon aikaisemmin testannut, ja hyväksi todennut. Tai sitten sellaisia tuotteita, mitä ei tarvitse "hiplata", niinku kirja :) //Linda

    VastaaPoista
  2. moikka! mun on kans pitänyt käydä kattoos tuolla myfrenchcornerissa...se kun on tässä ihan lähellä, mut vielä en ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Mä taidan olla aika huono nettiostelija. Toki juurikin noita lentolippuja on tullut osteltua, mutta muuten aika vähän. Muutamia tenttikirjoja, jotka olen halunnut omaksi, olen tilannut nettikaupoista. Tuota Look Fantasticia voisin käydä testaamassa. Aina hyvä, jos hyvää kosmetiikkaa saa edullisemmin :)

    VastaaPoista
  4. Oletpas sinä ostellut viime aikoina paljon netin kautta. Minä taasen olen suhtautunut nettiosteluun todella positiivisin mielin, välillä liiankin positiivisesti (nimimerkillä hääpuku netistä).

    Omia vakkarinettiputiikkejani ovat LF, Strawberry.com, eBay ja Etsy (joista ostan korunosia, helmiä jne.), UK:n Amazonista englanninkielisiä kirjoja (erityisesti käytettyjä saa tosi halvalla), HQHair, piilareita olen ostanut eri kaupoista (mm. Lensway, Nordic Lenses), mypashmina.comista pashmina-huiveja, thightsplease.co.uk:sta sukkiksia, gojane.comista kenkiä, moo.comista postikortteja, tarroja, käyntikortteja, titimadamista koruja, CameraNU:sta linssejä kameraan, ambientedirectista huonekaluja (kyllä!) ja osaa käyttämistäni pikkuputiikeista en edes muista. Olen siis ostanut kalliitakin tuotteita netin kautta. Tosin tein muutaman viikon ajan "selvitystyötä" ennen kuin uskalsin esimerkiksi tilata useamman sadan euron linssin kameraan Hollannista. Ikinä ei kuitenkaan ole ollut ongelmia minkään ostoksen kanssa sillä tavalla, ettei asiaa olisi saanut selvitetyksi. Koskaan ei ole jäänyt tuote toimittamatta tai muuta sellaista.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Ja hyvistä vinkeistä Absolutely whitelle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!