perjantai 12. marraskuuta 2010

Teetä ja sympatiaa

Järkytyin viime viikolla ikävästi, kun huomasin kesällä Skotlannista ostamani kahden teepaketin olevan loppumassa. Toinen oli Whittardin hurmaavasta teepuodista ostettua vaniljateetä ja toinen vahvaa englantilaista teetä, jonka aluksi kuvittelin jäävän kokonaan juomatta, mutta joka osoittautui hyväksi piristäväksi aamuteeksi töihin.

Ei auttanut muu kuin kiirehtiä teekauppaan Helsinkiin. Kantakauppani on The Ounce, joka sijaitsee Fredalla Helsingissä. Se on ihanan tunnelmallinen kauppa, jonka sisustuksesta saa hyvää esimakua kaupan nettisivuilta. Ouncella on myös todella hyviä omia maustettuja teelaatuja, joista olen aivan huumaantunut. Lempparini, jota nytkin halusin hamstrata, on nimeltään "Sumuinen saari". Se sisältää Ceylon-teetä, valkosuklaan paloja, kaakaota, mansikkaa ja vaniljaa. Loistava yhdistelmä, jonka lopputulos ei kuitenkaan yllättäen ole liian makea.

Tuota teetä ei nyt ollut saatavilla, joten päätin tutustua kahteen uuteen makuun:  "Aurinkoinen Cuba" sisältää mustaa teetä, mangoa, ananasta ja auringonkukan terälehteä. Ihanan hedelmäinen ja virkistävä pimeänä syysiltana. "Mummon Piirakka" sisältää puolestaan mustaa teetä omenapaloja, mantelia ja rusinoita. Tämä todella on nimensä veroinen ja maistuu ihan, uskomatonta kyllä, omenapiirakalle!

Mieto, ikisuosikkini Ouncen teelaaduista on "Pekingin Ooppera", joka sisältää mustaa Ceylonin ja Keemun teetä Kiinasta, keltaisen ja vaaleanpunaisen ruusun nuppuja, kaakaota ja vaniljaa. Eikö teen nimi olekin aika sopiva minulle? :) 
Tässä kuvassa vasemmassa alakulmassa Aurinkoinen Cuba, yllä Mummon piirakka ja oikeassa alakulmassa Pekingin ooppera.

The Ouncen kanssa samoilla kulmilla sijaitsee kaksi muutakin teekauppaa, joita ystäväni ovat suositelleet: Théhuone ja Demmers Teehaus. Te, jotka olette käyneet ostoksilla niissä, kertokaapa mitkä ovat lempimakujanne ja mistä pidätte noissa teepuodeissa. 
Tämä kuva on Skotlannista Edinburghin Torni-ravintolasta, jossa nautin kello viiden teen viime kesänä.

Itse juon teetä tällä hetkellä noin viisi kuppia päivässä ja yleensä juuri noita maustettuja mustia teelaatuja. Kesällä olikin vaikea aika helteellä, kun niin kuumalla ei vain kyennyt juomaan kuin yhden kupin päivässä ja senkin kovasti hikoillen... :D Pussiteelaaduista Nordqvistin maustetut teet kuten "Uskollinen ystävä" ja "Keisarin morsian" ovat suosikkejani, mutta "normaalitkin" teet käyvät paremman puutteessa. :) Missä tilanteessa ja minkälaisia teelaatuja sinä juot vai suhtaudutko kahviin yhtä intohimoisesti kuin minä teehen?
Tästä suloisesta teesetistä nautin teetä viime keväänä Ranskassa Versailles'ssa. Kuppi oli niin hauska, että Suomeen päästyä piti etsiä vastaavanlaisia käsiini ja hankinkin niitä sitten siskolleni. Myös itse tee oli makoisaa ja löysin sitä nettikaupasta, mutten ole tullut tilanneeksi. Pitää joku kerta ehkä tilata, mutta mitenköhän on tullisäädösten laita näissä asioissa... Onko jollain kokemusta?

12 kommenttia:

  1. Tykkään Demmersin China Mao Fengistä. Ostin sitä Wienistä kesällä melkolailla sokkona, mutta hyvää on. Helsingin Demmersistä ostin Rooibos Cape Townia, mutta se on vielä kokeilematta. Demmersissä muuten myydään pieniä haudutuspusseja, jotka ovat pelastus Rooiboksesta pitäville!
    Théhuoneesta olen ostanut mm. Korea FOP Greeniä ja Jade Dragonia (myös vihreää teetä). Molemmat todella hyviä.

    Pitää käydä tuolla Ouncessa. Uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista
  2. Olen aiemmin ollut todella innokas Théhuoneen asiakas ja tuntuu, että olen testannut melkein kaikkia heidän teelaatujaan. ;-) Omia suosikkejani ovat (vihreät teet): kaktus, sitruuna-ginseng, sleep well (mm. rooibosta, melissaa, anista, fenkolia, piparminttua, lakritsajuurta) ja japanilainen kirsikka. Lisäksi talvella pidän Honeybush mantelista ja rooiboksesta. Mustaa teetä en juo enää ollenkaan sen jälkeen, kun löysin nuo ihanat Théhuoneen maustetut vihreät teet./Petra

    VastaaPoista
  3. Mä käyn Turun kauppahallissa ostamassa maustettua vihreää teetä, Paratiisi on mun tänhetkinen suosikki :)

    Thehuoneesta löysin viimeksi ihan sattumalta sellasen vihreän teen, missä on muistaakseni karpaloa, vadelmaa ja ruusunnuppuja, se on ihan taivaallista! En olis sitä tajunnut ostaa, ellei edellinen asiakas ois juuri ollut ostamassa sitä/Linda

    VastaaPoista
  4. Pakko kommentoida vielä uudelleen, koska kävin vierailulla Ouncessa ensimmäistä kertaa tänään. Ostin kolmea erilaista maustettua vihreää teetä ja nyt meidän kämppä tuoksuu ihanalta. Marko tuli kotiin ja kysyi, että olenko syönyt hedelmäkarkkeja, kun tuoksu oli niin valloittava. Nimetkin ovat aivan ihania...Kauneuden kuningatar ja Liisa Ihmemaassa. Kohta laitan veden kiehumaan ja alan maistelemaan./Petra

    VastaaPoista
  5. Kävin eilen ensinmäistä kertaa KahVilla:ssa helsingin korkeavuorenkadulla, kun se on ilmeisesti nykyään ainoa paikka joka myy mun suosikki kahvipapuja (espresso cafe brutal). Siellä myytiin myös teetä, en kiinnittänyt huomiota millaista, mutta ajattelin, että petra, voisit tykätä kyseisestä kaupasta :)

    VastaaPoista
  6. Tee todella tuo iloa syksyyn! :)
    Susanna, mä oon itse asiassa käynyt joskus tuolla KahVillassa ja se on tosiaan ihana kauppa. Mutta ei oo mun reittien varrella, joten vierailen siellä n. kerran vuodessa jouluostoksilla. Pitääkin mennä taas ennen joulua käymään!

    VastaaPoista
  7. onpas täällä teentuntijoita :) Mikään ei ole mukavampaa kuin päästä maistelemaan Petra sun luona uusia teelaatuja! Kotona olen nopean armoilla ja pussiteet yleensä siksi käytössä. Hyviä on mustakin nuo Nordqvistin erilaiset maustetut teet. Oletko käynyt tutkimassa Petra Masin blogia? Jos sieltä löytyisi jotain uutta maisteltavaa :)

    VastaaPoista
  8. Jenni, joo mä kävin tutkimassa Masin blogia ja sitä teekauppaakin. Ne kirjoittajat ja Masikin tuntui olevan ihan pro-teentuntijoita, että mä jään kyllä ihan amatööriksi niiden rinnalla. :) Mä vaan nautin teen mausta! :D

    VastaaPoista
  9. Linda, huomasitko, että Kotivinkin joulun ruokalehdessä oli juttu Aaro Forsmanista, joka perusti 1979 Turun kauppahallin teemyymälän? Oli hauska kuulla, että koko Forsman Oy on syntynyt juuri tuon teepuodin ympärille! Forsmanin Hehkuva talvitee on kyllä aivan ihanaa... Muistan, että sain sitä yhtenä jouluna lahjaksi ja sen jälkeen sitä on pitänyt ostaa joka joulu.

    VastaaPoista
  10. Seuraavana päivänä, kun kävin lukemassa blogiasi oli Hyvinkään aamupostissa juttu kauppalankadulle avatusta teehuoneesta :D Hauska sattuma, pitääkin lähteä joku päivä sinne ostoksille :)

    VastaaPoista
  11. Ooh, teehuone Hyvinkäällä! Sinne pitää päästä käymään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!